Leo Laukkanen:
Lisää rantatontteja ja niiden pääomaverotus uusiksi
Vapaa-ajanasukkaat ovat
Etelä-Savolle tärkeä voimavara
– Rantatontteja pitää olla Etelä-Savossa riittävästi tarjolla ja niiden pääomaverotusta on muutettava. Nämä kaksi asiaa ovat vapaa-ajanasutuksen kehittämisen ykköskysymykset, painottaa kauppaneuvos ja Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunnan jäsen Leo Laukkanen.
Kesäasukkaat ovat Laukkasen mukaan Mikkelin seudulle ja koko Etelä-Savolle erittäin tärkeä voimavara.
– Maakunnan väki vähenee koko ajan ja vapaa-ajan asutuksen kehittämiseen on panostettava nykyistä vahvemmin, jotta täällä säilyisi riittävä kassavirta. Vapaa-ajan asutukselle on pystyttävä tarjoamaan erilaisia tontteja, elämys- ja virkistäytymismahdollisuuksia sekä palveluja.
Leo Laukkanen muistuttaa, että jollei maakunnassa ole tarpeeksi ihmisiä, palveluja on ennen pitkää pakko ryhtyä karsimaan.
– Ja se alkaisi ilman muuta pienemmistä kunnista. Eteläsavolaisten ja päättäjien on ymmärrettävä, minkälaiseen tulevaisuuteen olemme menossa, jollemme aktivoidu vapaa-ajan asutuksen kehittämiseen.
Laukkasen mukaan Etelä-Savon palveluvarustus olisi nykyistä selvästi heikompi, ellei maakunnassa olisi niin runsaasti kesäasukkaita.
– Heidän toiveisiinsa on vastattava entistä aktiivisemmin. Vapaa-ajan asutus on ollut Etelä-Savon maaseudun pelastus ja sen merkitys kasvaa jatkossa.
Vanha vapaa-ajan asutuspumaska esille
Etelä-Savossa tehtiin maakuntaliiton johdolla vuonna 2003 maan ensimmäinen vapaa-ajan asutuksen strategiset linjaukset ja toimenpiteet Etelä-Savossa –ohjelma.
– Se on yhä kurantti. Maakuntaliiton ja kuntien kannattaa kyllä kaivaa tämä pumaska esille ja ottaa siinä esitettyihin asioihin aktiivinen ote, patistaa Leo Laukkanen.
Etelä-Savossa on noin 45.000 ja Mikkelin seudulla noin 20.000 vapaa-ajan asuntoa. Niiden lisäksi alueelle mahtuu Laukkasen mukaan erittäin paljon lisää vapaa-ajanasutusta.
Ykkösasiaksi kauppaneuvos nostaa rantatonttien pääomaverotuksen muuttamisen.
– Jos maanomistaja kaavoittaa 10 rantatonttia ja myy niistä vain kaksi, hän joutuu maksamaan pääomaveroa kaikista. Tähän epäkohtaan on puututtava, jotta saisimme lisää hyvien tonttien tarjontaa sopivilta paikoilta.
”Kaikki eivät halua mökkiä ja puuhastelua”
Lisää vapaa-ajan asukkaita voitaisiin Laukkasen mukaan saada muuallekin kuin perinteisille ranta-alueille.
– Kaikki eivät halua mökkiä ja siihen liittyvää puuhastelua. Siksi kannattaa tarjota myös kerros- ja rivitaloasuntoja kirkonkylistä, missä palvelut ovat lähellä. Vapaa-ajan asukkaat voivat vuokrata tai ostaa näitä asuntoja. Maakunnassa voisi olla myös lomaosake-tyyppistä tarjontaa.
Laukkanen arvioi, että tästä asiasta voisivat myös sijoittajat kiinnostua, kun ideaa vaan ryhdytään myymään ja arvostamaan.
– Kunnat ovat tässä keskeisessä asemassa, roolia voisi olla maakuntaliitollakin.
Kalastus ja terveys-alvelut toimivammiksi
Leo Laukkanen korostaa vesien hyvän laadun turvaamisen merkitystä.
– Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta on kiinnittänyt asiaan huomiota ja pyrkii myös vaikuttamaan siihen. Itse olen esimerkiksi jäsenenä Kyyveden pintaveden laadun parantamisen ohjausryhmässä ja ELY:n yhteistyöryhmässä.
Laukkasen mukaan kaikkia palvelisi myös se, että osakaskuntia saataisiin yhdistettyä esimerkiksi kalastusalueiden laajuisiksi.
– Nyt vedet on pirstottu ja se on esimerkiksi kalastuksen ja vesienhoidon kannalta hankalaa.
Nopeiden ja joustavien terveyspalvelujen saaminen myös vapaa-ajan asukkaille on perinteisesti kesäasukkaiden toivomuslistan kärjessä. Esimerkiksi Mikkeli ja Helsinki ovatkin takavuosina yrittäneet saada systeemit paremmiksi, mutta laihoin tuloksin.
– Tämä on tärkeä asia. Ei ole mitään järkeä, että ihminen joutuu pienen asian takia lähtemään kotipaikkakunnalleen lääkäriin. Asia muuttuu yhä tärkeämmäksi, koska vapaa-ajan asukkaatkin alkavat olla aika iäkästä väkeä, sanoo Laukkanen.
Paikalliseen palveluun on voitava luottaa
Laukkanen pitää tärkeänä, että Mikkelin seudun kaupallisten palvelujen tuottajat kehittäisivät toimintaansa valtuuskunnan esittämällä tavalla. Esitykset mm. terveyspalveluista, lääkekäsikauppatavaroiden ja mietojen alkoholijuomien saamisesta myös vähittäiskaupasta, jätehuollon parantamisesta sekä erilaisista palveluista on toimitettu myös seudun kaupallisten palvelujen tuottajille.
– On tärkeää, että vapaa-ajanasukkaat luottavat paikallisiin palveluihin ja tekevät hankintansa täältä eivätkä kotipaikkakunnaltaan mökille lähtiessään.
– Tärkeää on sekin, että maakunnan, seutujen ja kuntien tapahtumista informoidaan hyvin. Kun on tietoa, vapaa-ajan asukkaat käyvät myös tapahtumissa ja saavat tarvittavaa vaihtelua elämäänsä.
Helpompi ottaa kantaa kiperiin asioihin
Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta on Suomen ainoa seudullinen toimija sarjassaan, kunnallisia valtuuskuntia toki on runsaastikin. Seudun valtuuskunta tekee esityksiä ja antaa tarvittaessa lausuntoja ja siinä on tärkeimpiä asioita varten erilliset työryhmät.
– Valtuuskunnan toiveet ja tavoitteet ovat sellaisia, että ne parantaisivat myös paikallisen väestön elämää. Valtuuskunnassa on monenlaista osaamista ja sen jäsenillä on tärkeitä verkostoja. Vapaa-ajanasukkaiden resurssit kannattaa ottaa aktiivisesti mukaan vaikuttamaan alueen kehittämistyöhön ja tukemaan sitä, korostaa Leo Laukkanen.
Laukkanen muistuttaa, että vapaa-ajanasukkaiden on paikallisia helpompi ottaa kantaa moniin asioihin, esimerkiksi turvetuotantoon, vesien laatuun ja osakaskuntiin liittyviin kysymyksiin.
– Ja vapaa-ajanasukas tulee kauempaa ja näkee asioita usein eri tavalla kuin maakunnan oma väki.
Markku Lahikainen

